21.10. Sapeli vaikuttaa edelleen hyvältä koiralta ja tottelevaisuuskin pikku hiljaa etenee.

7.11. Lisäsin Sapelista uusia kuvia ja videon temmeltämässä Karlon kanssa.

28.8. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä Sapelille jälkeä. Kierroksia nousi enemmän kuin olisi ollut tarpeen mutta ainakaan ei tössähdä vietin puutteeseen jäljen opetus. Karlo on ollut hyvin ymmärtäväinen Sapelia kohtaan ja leikkii tämän kanssa mielellään, joskin ehkä välillä turhan rajusti.

19.8.2009 Nettisivujen ilme uusittiin uuden tulokkaan myötä. Uusi tulokas Sapeli on edellisistä koirista poiketen malinois. Katselin ensin uutta saksanpaimenkoiraa, mutta en löytänyt mielenkiintoista yhdistelmää, jossa olisi ollut vapaana urosta tai joka olisi lähiaikoina syntymässä. Sitten huomasin Käyttöbelgi.infon keskustelupalstalla mainostettavan vapaata urospentua mielenkiintoisella suvulla, jonka päädyin hankkimaan.